Järjestyksessään yhdeksästoista Quantitative Finance Workshop tarjosi laajan yleiskuvan rahoituksen ajankohtaisista tutkimusvirtauksista. Esityksissä käsiteltiin sekä alan ikivihreitä aiheita, että tuoreempia, ajankohtaisia kysymyksiä; osa keskittyi vanhojen menetelmien ja teorioiden jatkojalostamiseen toisten vastaavasti soveltaessa näitä uusiin kohteisiin. Vaikka luonnollisesti puheenvuorojen kärki vaihtelikin esiintyjien ja aiheiden mukaan, sama halu ymmärtää tutkimuskohteita kokonaisvaltaisemmin ja kuvata niitä yksityiskohtaisemmin toistui läpi konferenssin.

Konferenssi järjestettiin Roma Tre -yliopiston talous- ja kauppatieteiden laitoksen tiloissa Rooman Ostiensessa. Turistinähtävyyksien kiertäminen jäikin reissulla vähemmälle jo puhtaasti maantieteellisen etäisyyden vuoksi, joskin konferenssin tiiviillä aikataululla saattoi olla myös oma osuutensa tähän. Colosseumiin ja Pantheoniin ehtinee kuitenkin tutustua tarkemmin sitten seuraavalla reissulla. Paikalliseen kulttuuriin tutustuminen ei silti jäänyt täysin olemattomaksi – ainakin espressotauoista ja pizza al tagliosta ehti nauttia useampaankin otteeseen.

Suuresta esitysten joukosta mielenkiintoisimpina mieleeni jäivät pankkien ehdollisten vaihtovelkakirjojen luonnetta ja mallintamista käsitelleet puheenvuorot sekä EKP:n osto-ohjelmien vaikutusta eurooppalaisen valtionvelan hinnoitteluun valottaneen tutkimusartikkelin esittely. Näissä yhdistyivät aiheiden suhteellinen tuoreus ja ajankohtaisuus sekä niiden selkeä yhteys reaalimaailmaan – tosin ehkäpä myös oma kiinnostukseni aihealueita kohtaan vaikutti jossain taustalla näiden kyseisten esitysten mieleenpainuvuuteen.

Kiinnostavasta esityskirjosta huolimatta konferenssin parasta antia olivat ehkä kuitenkin itse esitysten sijaan tauoilla käydyt keskustelut esitysten aiheiden tiimoilta; artikkelit ja kirjat ovat esityksiä helpompi tie syventyä kiinnostavaan aiheeseen, mutta ajatusten vaihto niiden kirjoittajan kanssa avaa mahdollisuuden aiheen ja näkökulmien syvällisemmälle tarkastelulle. Alan tutkimuksen vahvasta siteestä empirismiin ja käytännön sovelluksiin johtuen valittujen menetelmien ja tehtyjen oletusten taustalla piilevien syiden kirjo on usein laaja, minkä seurauksena tutkimuksen kiinnostavin asia ei aina välttämättä olekaan itse tulokset.

Kaiken kaikkiaan konferenssi oli mielestäni onnistunut tapahtuma. Vaikka osallistujat olivat pääosin joko väitöskirjaansa viimeisteleviä jatko-opiskelijoita tai hiljattain väitelleitä tohtoreita, oli paikalla myös meitä yliopistomaailman taakseen jättäneitä – ja toki muutama professorikin siellä seassa. Tapahtuman tarjoama läpileikkaus alan nykytutkimuksen virtauksista sekä osallistujien kanssa vaihdetut ajatukset aiheiden tiimoilta toivat paitsi vaihtelua omatoimiseen artikkelien läpi kahlaamiseen, niin myös uusia näkökulmia ja kysymyksenasetteluja pohdittavaksi. Siitä huolimatta, että oma mielenkiintoni kohdistuukin vahvasti tiettyihin osa-alueisiin, koin saaneeni paljon irti myös näiden ulkopuolisia asioita käsitelleistä puheenvuoroista.

 

Niko Tapanainen

Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa, ALM Partners yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close