Toukokuun alussa ALM Partnersilla aloitti uusia työntekijöitä, joista kaksi starttasi Treasury-tiimissä data-analyytikkoina – Jyri ja Ari-Pekka. Tämän paremmin Quantum-tiiminä tunnetun tiimin päätehtävä on treasury-järjestelmien implementointi ja kehittäminen. Päätehtävän ohessa tehtäviin kuuluu opetella uusia teknologioita ja tarjota tuotetukea FIS Quantum -järjestelmälle. Tehtävät pitävät sisällään tutustumista useisiin eri ohjelmistoihin, tietovarastoihin ja teknologioihin, joka on mahdollistanut Jyrille ja Ari-Pekalle aitiopaikan finanssialan järjestelmäarkkitehtuurista. Kehittämispuoli taas tarjoaa mahdollisuuksia soveltaa data-analytiikan osaamista.

Opiskelun lisäksi Quantum-tiimi osallistui kesäkuun lopulla yhteistyökumppanimme FIS:n järjestämään kolmepäiväiseen konferenssiin Lontoossa, missä tiimi pääsi tutustumaan asiakkaisiin ja FIS:n tuotevalikoimaan, sekä kuulemaan miten uudet järjestelmät huomioivat juuri voimaanastunutta ja tulevaa sääntelyä.

FIS Connect Londoniin osallistui yli 700 osallistujaa EMEA-alueelta.

Data-analyytikkoina aloittaneet Jyri ja Ari-Pekka ovat nyt kahden kuukauden ajan perehtyneet työtehtäviin ALM Partnersilla, joten annetaan heidän esittäytyä ja avata kokemuksiaan.

Esittäytymiset: Jyri

Ensiksi  voisin mainita muutama sanan taustoistani. Olen gradua vaille valmis kauppatieteiden maisteri Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta. Pääaineenani on rahoitus ja sivuaineena business analytiikka. Kiinnostuin opiskeluideni aikana erityisesti business analytiikasta, jonka vuoksi päätin lähteä jatkamaan BA:n opintoja tuotantotalouden maisteriohjelmassa. Ennen ALM Partnersia olen työskennellyt erilaisissa rahoitusalan tehtävissä viimeisimpänä Nordean Private Bankissa.

Ensimmäiset kaksi kuukautta ALM Partnersilla ovat menneet hujauksessa, johon on varmasti vaikuttaneet mielekkäät työtehtävät ja uuden oppiminen. Ensimmäinen viikko alkoi SQL-kurssilla, joka tarjosi erittäin hyvät perusteet jatkokouluttautumiselle. Näiden lisäksi olen päässyt kehittämään monipuolisesti osaamistani erilaisista järjestelmistä. Olen viimeisen kahden kuukauden aikana päässyt syventämään tietämystäni muun muassa Pythonista ja R:stä. Täysin uusina asioina olen päässyt opettelemaan mm. ETL:ää, Powershelliä, FTP:tä ja Tableauta. Järjestelmien ja ohjelmien lisäksi olen syventänyt osaamistani treasuryyn liittyvissä toiminnoissa. Olen aina ollut erittäin motivoitunut uuden oppimisesta, mihin ALM Partners on tarjonnut erinomaiset mahdollisuudet!

Nyt kahden kuukauden jälkeen voin todeta, että olen todella viihtynyt erinomaisesti ALMilla. Olen kerennyt tutustumaan jo valtaosaan työntekijöistä ja todennut, että työilmapiiri on hyvä! Loppuun vielä omasta mielestäni parhaimmat kokemukset tähän mennessä: 1. Kaikki uuden oppiminen, 2. Uudet työkaverit 3. Lontoon reissu.  Kahden kuukauden jälkeen ei mieleeni juolahda mitään sellaista, mikä olisi vaikuttanut fiiliksiini negatiivisesti. Toisaalta tiedostan, että jokaisessa työtehtävässä/paikassa niitä negatiivisia asioita varmasti eteen tulee.

Esittäytymiset: Ari-Pekka

Oma taustani tulee Oulun Kauppakorkeakoulun penkiltä. Suoritan vielä viimeisiä maisterivaiheen opintoja rahoituksessa. On ollut mukava huomata kuinka ALM Partners antaa myös aikaa suorittaa opintoihin liittyviä asioita ja tukenut mahdollisuuksien mukaan.

Hakijana ALM Partners vaikutti mielenkiintoiselta paikkana, koska yrityksessä hyödynnetään ja kehitetään teknologioita finanssialan tarpeisiin. Oma mielenkiinto ICT:n sovelluksia kohtaan näkyy muun muassa siinä, että kandin työni käsittelee algoritmikaupankäyntiä ja high frequency kaupankävijöiden informaatiota. Halusin työltäni ympäristöä, jossa pääsen soveltamaan koulutustani rahoituksesta ja kehittymään teknologia- ja ohjelmointitaidoissa. Ensimmäisen kahden kuukauden aikana ALM Partnersilla olen vakuuttunut kokemastani. Alkuun on käyty perehdytys tehtävässä tarvittaviin työkaluihin ja ohessa on ollut mahdollista opiskella itselle mielenkiintoisia alueita, kuten ohjelmointikieliä ja datan visualisoinnin työkaluja. Yleisestikin ilmapiiri on ollut kannustava ja rohkaiseva kaikessa itsensä kehittämisen osa-alueessa.

Ari-Pekka Madetoja ja Jyri Ehtamo

FIS Connect London ’18

Kuva Lontoon keskustasta

Vaikka työkalujen ja teknologioiden opiskelu on tarjonnut mielekkään vaihtoehdon aurinkoisesta kesästä nauttimiselle, niin firman kulttuuri on tarjonnut mahdollisuuksia nauttia kesästä lukuisten afterworkien, lautapeli-iltojen, leffailtojen ja Helsinki City Run Marathonin muodossa. ALM Partnersilta osallistui kolme joukkuetta maratonviestiin toukokuun puolella, ja muutama firman työntekijä kuten Ari-Pekka osallistui myös Jukolan viestiin kesäkuussa.

Kesän mittaan meille tarjoutui tilaisuus ottaa osaa FIS:in järjestämään Expoon Lontoossa. Tapahtumassa esiteltiin FIS:n järjestelmiä ja niiden uusia ominaisuuksia, sekä uutta sääntelyä, niiden taustoja ja niihin varautumista. Kunkin järjestelmän käyttäjälle oli lisäksi omat User Groupit, missä käyttäjät pääsivät itse verkostoitumaan ja keskustelemaan omista murheistaan. Matka itsessään tarjosi tiimille myös mahtavan tavan kehittää ryhmädynamiikkaa ja tutustua toisiimme.

ALM Partnersin edustusjoukkue Lontoossa. Ari-Pekka, Niko, Antti ja Jyri

Matkaan lähdettiin heti juhannuksen jälkeen jokainen enemmän tai vähemmän levänneenä. Tänä vuonna FIS Connect Expo järjestettiin Park Plazassa hotellissa, joka sijaitsee Westminster Bridgen päässä, London Eyen vieressä. Tapahtuma oli täyteen buukattu ja ilmoittautuneita oli arviolta 700 ympäri Eurooppaa, Afrikkaa ja Lähi-Itää. Esillä oli koko FIS:in portfolio, mutta meidän kohteena oli lähinnä treasury-järjestelmään liittyvät aiheet. Osallistujat saivat myös antaa palautetta ja kehitysideoita User Groupina suoraan FIS:in vastuuhenkilöille. Tapahtumia oli paljon tarjolla ja Lontoon päivistä muodostui pitkiä, eikä turistin vyölaukulle tullut käyttöä. Onneksi järjestäjät pitivät meidät tilanteen tasalla jalkapallon MM-kisoista. Olimmehan kuitenkin Englannissa.

FIS Connect London ’18 ständejä

Näkymä Thamesille

Jalkapallon MM-kisojen seuraamista paikallisessa pubissa.

Yhteenvetona Lontoon matkan anti oli kasa hyviä Tips & Tricksejä, kokonaiskuvaa FIS:in treasury-järjestelmän kehittämisestä ja hyviä kontakteja. Lisäksi syttyi tarve alkaa suunnittelemaan Lontoon lomamatkaa.

Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa, ALM Partners yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close