Uusien työntekijöiden fiiliksiä Quantum-tiimissä aloittamisesta

Toukokuun alussa ALM Partnersilla aloitti uusia työntekijöitä, joista kaksi starttasi Treasury-tiimissä data-analyytikkoina – Jyri ja Ari-Pekka. Tämän paremmin Quantum-tiiminä tunnetun tiimin päätehtävä on treasury-järjestelmien implementointi ja kehittäminen. Päätehtävän ohessa tehtäviin kuuluu opetella uusia teknologioita ja tarjota tuotetukea FIS Quantum -järjestelmälle. Tehtävät pitävät sisällään tutustumista useisiin eri ohjelmistoihin, tietovarastoihin ja teknologioihin, joka on mahdollistanut Jyrille ja Ari-Pekalle aitiopaikan finanssialan järjestelmäarkkitehtuurista. Kehittämispuoli taas tarjoaa mahdollisuuksia soveltaa data-analytiikan osaamista.

Opiskelun lisäksi Quantum-tiimi osallistui kesäkuun lopulla yhteistyökumppanimme FIS:n järjestämään kolmepäiväiseen konferenssiin Lontoossa, missä tiimi pääsi tutustumaan asiakkaisiin ja FIS:n tuotevalikoimaan, sekä kuulemaan miten uudet järjestelmät huomioivat juuri voimaanastunutta ja tulevaa sääntelyä.

FIS Connect Londoniin osallistui yli 700 osallistujaa EMEA-alueelta.

Data-analyytikkoina aloittaneet Jyri ja Ari-Pekka ovat nyt kahden kuukauden ajan perehtyneet työtehtäviin ALM Partnersilla, joten annetaan heidän esittäytyä ja avata kokemuksiaan.

Esittäytymiset: Jyri

Ensiksi  voisin mainita muutama sanan taustoistani. Olen gradua vaille valmis kauppatieteiden maisteri Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta. Pääaineenani on rahoitus ja sivuaineena business analytiikka. Kiinnostuin opiskeluideni aikana erityisesti business analytiikasta, jonka vuoksi päätin lähteä jatkamaan BA:n opintoja tuotantotalouden maisteriohjelmassa. Ennen ALM Partnersia olen työskennellyt erilaisissa rahoitusalan tehtävissä viimeisimpänä Nordean Private Bankissa.

Ensimmäiset kaksi kuukautta ALM Partnersilla ovat menneet hujauksessa, johon on varmasti vaikuttaneet mielekkäät työtehtävät ja uuden oppiminen. Ensimmäinen viikko alkoi SQL-kurssilla, joka tarjosi erittäin hyvät perusteet jatkokouluttautumiselle. Näiden lisäksi olen päässyt kehittämään monipuolisesti osaamistani erilaisista järjestelmistä. Olen viimeisen kahden kuukauden aikana päässyt syventämään tietämystäni muun muassa Pythonista ja R:stä. Täysin uusina asioina olen päässyt opettelemaan mm. ETL:ää, Powershelliä, FTP:tä ja Tableauta. Järjestelmien ja ohjelmien lisäksi olen syventänyt osaamistani treasuryyn liittyvissä toiminnoissa. Olen aina ollut erittäin motivoitunut uuden oppimisesta, mihin ALM Partners on tarjonnut erinomaiset mahdollisuudet!

Nyt kahden kuukauden jälkeen voin todeta, että olen todella viihtynyt erinomaisesti ALMilla. Olen kerennyt tutustumaan jo valtaosaan työntekijöistä ja todennut, että työilmapiiri on hyvä! Loppuun vielä omasta mielestäni parhaimmat kokemukset tähän mennessä: 1. Kaikki uuden oppiminen, 2. Uudet työkaverit 3. Lontoon reissu.  Kahden kuukauden jälkeen ei mieleeni juolahda mitään sellaista, mikä olisi vaikuttanut fiiliksiini negatiivisesti. Toisaalta tiedostan, että jokaisessa työtehtävässä/paikassa niitä negatiivisia asioita varmasti eteen tulee.

Esittäytymiset: Ari-Pekka

Oma taustani tulee Oulun Kauppakorkeakoulun penkiltä. Suoritan vielä viimeisiä maisterivaiheen opintoja rahoituksessa. On ollut mukava huomata kuinka ALM Partners antaa myös aikaa suorittaa opintoihin liittyviä asioita ja tukenut mahdollisuuksien mukaan.

Hakijana ALM Partners vaikutti mielenkiintoiselta paikkana, koska yrityksessä hyödynnetään ja kehitetään teknologioita finanssialan tarpeisiin. Oma mielenkiinto ICT:n sovelluksia kohtaan näkyy muun muassa siinä, että kandin työni käsittelee algoritmikaupankäyntiä ja high frequency kaupankävijöiden informaatiota. Halusin työltäni ympäristöä, jossa pääsen soveltamaan koulutustani rahoituksesta ja kehittymään teknologia- ja ohjelmointitaidoissa. Ensimmäisen kahden kuukauden aikana ALM Partnersilla olen vakuuttunut kokemastani. Alkuun on käyty perehdytys tehtävässä tarvittaviin työkaluihin ja ohessa on ollut mahdollista opiskella itselle mielenkiintoisia alueita, kuten ohjelmointikieliä ja datan visualisoinnin työkaluja. Yleisestikin ilmapiiri on ollut kannustava ja rohkaiseva kaikessa itsensä kehittämisen osa-alueessa.

Ari-Pekka Madetoja ja Jyri Ehtamo

FIS Connect London ’18

Kuva Lontoon keskustasta

Vaikka työkalujen ja teknologioiden opiskelu on tarjonnut mielekkään vaihtoehdon aurinkoisesta kesästä nauttimiselle, niin firman kulttuuri on tarjonnut mahdollisuuksia nauttia kesästä lukuisten afterworkien, lautapeli-iltojen, leffailtojen ja Helsinki City Run Marathonin muodossa. ALM Partnersilta osallistui kolme joukkuetta maratonviestiin toukokuun puolella, ja muutama firman työntekijä kuten Ari-Pekka osallistui myös Jukolan viestiin kesäkuussa.

Kesän mittaan meille tarjoutui tilaisuus ottaa osaa FIS:in järjestämään Expoon Lontoossa. Tapahtumassa esiteltiin FIS:n järjestelmiä ja niiden uusia ominaisuuksia, sekä uutta sääntelyä, niiden taustoja ja niihin varautumista. Kunkin järjestelmän käyttäjälle oli lisäksi omat User Groupit, missä käyttäjät pääsivät itse verkostoitumaan ja keskustelemaan omista murheistaan. Matka itsessään tarjosi tiimille myös mahtavan tavan kehittää ryhmädynamiikkaa ja tutustua toisiimme.

ALM Partnersin edustusjoukkue Lontoossa. Ari-Pekka, Niko, Antti ja Jyri

Matkaan lähdettiin heti juhannuksen jälkeen jokainen enemmän tai vähemmän levänneenä. Tänä vuonna FIS Connect Expo järjestettiin Park Plazassa hotellissa, joka sijaitsee Westminster Bridgen päässä, London Eyen vieressä. Tapahtuma oli täyteen buukattu ja ilmoittautuneita oli arviolta 700 ympäri Eurooppaa, Afrikkaa ja Lähi-Itää. Esillä oli koko FIS:in portfolio, mutta meidän kohteena oli lähinnä treasury-järjestelmään liittyvät aiheet. Osallistujat saivat myös antaa palautetta ja kehitysideoita User Groupina suoraan FIS:in vastuuhenkilöille. Tapahtumia oli paljon tarjolla ja Lontoon päivistä muodostui pitkiä, eikä turistin vyölaukulle tullut käyttöä. Onneksi järjestäjät pitivät meidät tilanteen tasalla jalkapallon MM-kisoista. Olimmehan kuitenkin Englannissa.

FIS Connect London ’18 ständejä

Näkymä Thamesille

Jalkapallon MM-kisojen seuraamista paikallisessa pubissa.

Yhteenvetona Lontoon matkan anti oli kasa hyviä Tips & Tricksejä, kokonaiskuvaa FIS:in treasury-järjestelmän kehittämisestä ja hyviä kontakteja. Lisäksi syttyi tarve alkaa suunnittelemaan Lontoon lomamatkaa.

Analyytikko traineen ensimmäinen kuukausi

Ensimmäinen kuukausi takana ALM Partnersin palveluksessa – en ole päivääkään katunut päätöstäni!

Valaisen hieman taustojani ennen kuin kerron itse asiasta enemmän. Mikä sitten on se itse asia? Tarkoitukseni on ”blogimaiseen” -tyyliin valoittaa ensimmäistä kuukauttani traineena ALM Partnersilla. Mitkä ovat fiilikseni? Mikä on ollut hyvää/huonoa?

Näin aluksi hieman taustoistani: valmistuin kauppatieteiden maisteriksi keväällä 2016 – pääaineeni oli rahoitus. Opiskelin Vaasassa ja palasin sieltä pääkaupunkiseudulle vuonna 2015, olen siitä lähtien ollut täysipäiväisesti töissä. Ensiksi Nordea Marketsin Back Officessa ja sen jälkeen tein nopean pysähdyksen S-Pankissa ja Alexandriassa.

Sitten itse asiaan! Ensimmäisen työpäivän aikana kävimme minun lisäkseni kahden muun traineen ja esimiehen kanssa läpi aikataulua tulevalle kuukaudelle. Heti ensimmäisestä päivästä lähtien kävi selväksi, että tuloamme oli suunniteltu – ei siis ollut tilannetta, jossa ”ole hyvä tuossa on tuoli, pöytä ja läppäri, ja nämä ovat työtehtäväsi”. Ensimmäiset viikot vierähtivät neuvotteluhuoneessa erinäisten ohjelmistojen ja teoreettisten viitekehyksien parissa. Kävimme läpi mm. pankin taseen rakennetta, korko- ja likviditeettiriskiin liittyviä asioita, nollakuponkikäyrän periaatteet sekä korkoriskiltä suojautumiseen käytettäviä johdannaisia.

Seuraavaksi organisaatiokulttuurista.

On ollut mukava huomata se, miten eri taustoilla olevia ihmisiä olen päässyt tapaamaan. Ensimmäisen kuukauden aikana olen tavannut tähtitieteilijän, matemaatikkoja, fyysikon, yhteiskuntatieteilijän, tietojenkäsittelijöitä ja luonnollisesti myös kauppatieteilijöitä. Kaikkia näitä ihmisiä yhdistää ainakin yksi asia – kiinnostus omaa työtään kohtaan. Se on mielestäni äärimmäisen tärkeä asia ja luo hyvän pohjan organisaatiokulttuurille.

Toinen tärkeä asia on johdon suhtautuminen työntekijöihinsä. Mielestäni jo lähes geneeriseksi muodostunut lause on ”työntekijät ovat yrityksemme tärkein voimavara”. Lause on täysin paikkaansa pitävä ja ensimmäinen askel onkin tärkeiden asioiden tiedostaminen, sen jälkeen jää jäljelle toteutus. ALM Partnersilla on ainakin omasta näkökulmastani, otettu esimerkillisellä tavalla huomioon työntekijöiden sisäinen koulutus, mutta myös erilaisiin ulkoisiin koulutustilaisuuksiin pääseminen.

Muutama esimerkki avaa tätä puolta varmasti paremmin. Meillä oli muutamia viikkoja sitten noin tunnin mittainen tilaisuus,

Tableau -koulutuksessa

jossa keskustelimme tekoälyn mahdollisuuksista. Keskustelun konkreettiset tulokset jäivät hyvin laihoiksi, mutta se ei mielestäni ollut tärkeintä. Suurin merkitys olikin mahdollisuudella käyttää työaikaa johonkin, joka ei suoranaisesti tuota euroja yrityksen kassaan. Toisin sanoen työnantaja investoi tulevaisuuden mahdollisuuksiin, joka myös pitää työntekijät osaavina ja kilpailukykyisinä. Tämä ajattelumalli on mielestäni se, jossa sekä työnantaja että työntekijät voittavat! Ottaakseni esille vielä toisen esimerkin: olin eilen koko päivän talon ulkopuolisessa Tableau -koulutuksessa, joka avasi hyvin, asialle täysin tietämättömälle, datan visualisointia.

 

 

Taitojen kehittäminen ja tulevaisuus

Listaan tähän vielä muita konkreettisia osaamisalueita/teknisiä taitoja, joita olen päässyt parantamaan, mutta myös opettelemaan täysin nollapisteestä. Exceliä tulee käytettyä päivittäin ja tämän vuoksi ohjelma tulee tutuksi. Itselleni täysin tuntematon kieli oli SQL, jota olen päässyt opettelemaan hyvän kurssin muodossa, joka tätä kirjoittaessa alkaa olemaan loppusuoralla. Esiintymistaitojani olen myös tässä lyhyessä ajassa päässyt jo kolmesti harjaannuttamaan.

Pelkästään peruutuspeiliin katsomalla on työlästä päästä paikasta A paikkaan B. Tästä syystä nostan katseen horisonttiin ja pohdin hetken miltä tulevaisuus saattaa näyttää. Suhteellisen lyhyen työurani aikana on käynyt selväksi, että etenkin pankkiala on kovan muutospaineen alla. Helpot ja rutiininomaiset työtehtävät automatisoidaan, mutta myös monimutkaisempia prosessikokonaisuuksia. Muutosprosessin osalta toiset yritykset ovat toisia edellä, joka varmasti on sanomattakin selvää. Mitä tämä tarkoittaa yksilön kannalta? Pelkästään ”vasaran heiluttaminen” ei enää riitä – ja ne jotka eivät syystä tai toisesta pääse oppimaan relevantteja taitoja jäävät vaille töitä. Myös ne yritykset, jotka eivät pysy kehityksessä mukana jäävät jalkoihin ja tulevat ostetuiksi tai menevät konkurssiin.

Mitkä ovat niitä relevantteja taitoja? Uskon, että tähän ei osaa kukaan varmuudella vastata, mutta tietyistä teknisistä taidoista ei ainakaan ole haittaa. Näihin mielestäni lukeutuu tietokantaosaaminen ja yleiset tietojenkäsittelytaidot. Myös syy- seuraussuhteiden löytäminen on oleellista ja mahdollisesti tilastollisia menetelmiä käyttäen. Mielestäni ALM Partners on onnistunut luomaan yrityskulttuurin, jossa työntekijöiden taidoista pidetään huolta ja tätä kautta valmistaudutaan tulevaan. Myös olemassa oleva liiketoiminta kehittyy ja on kannattavaa, joka luo työntekijälle uskoa valoisaan tulevaisuuteen.

Onko kaikki tämä ”hapatus” uutuudenviehätystä? Varmasti osaltaan on. Usein uutena työntekijänä ei ole tietoinen vanhoista kitkoista, joita jokaisesta työyhteisöstä yleensä löytyy. Tästä syystä en varmasti osaa kovin kriittisesti tarkastella nykyistä työnantajaani. Perusasiat ovat kuitenkin kunnossa ja monesti se hyvä tunne vatsanpohjalla kertoo paljon!

 

Lämmintä ja valoisaa kevättä kaikille lukijoille!

Vilhelm Bengs, Analyytikko

Työelämätaidot ja jatkuva oppiminen

Aloitin jouluna Pythonin opiskelun. Mukavaa pohdintaa päivittäisen tietokantojen parissa painimisen vastikkeeksi.

Verkkokurssin lisäksi päätin syventää oppimista tekemällä omaksi iloksi sudoku ratkaisimen. Ihan en 162 merkkiin päässyt niin kuin tämä kaveri https://jakevdp.github.io/blog/2013/04/15/code-golf-in-python-sudoku/. Hyvää tietoa harjoitustyöstä kuitenkin kertyi kurssin annin lisäksi.

Harkkaa tehdessäni tuli mieleen viime kesänä haastattelemani tulevaisuuden toivot – monelle heistä oli suunnitelmissa erilaiset dataan liittyvät opiskelut. Osa pääsi tuota toteuttamaan meidän harjoitteluohjelman kautta, toivottavasti myös muut toteuttivat suunnitelmiaan.

Tämän vuoden kesätyö ja muihin hakuihin liittyen annan vinkkinä, että aktiivisen hakemisen rinnalla kannattaa käyttää aikaa myös suunnitellun oppimisen toteuttamiseen. Muutama hetki tietokantataululiitosten opettelemiseen tai vaikkapa pankkien instrumentteihin tutustumiseen (swap, emissio jne.) voi auttaa pankkialalla työllistymisessä pitkälle.

Harjoittelupaikoista puheenollen meillä on muutama jälleen vapaana, joten kannattaa pistää vielä se yksi hakemus matkaan.

 

 

Harri Ikola, kehityspäällikkö

Etätyöpäivä maalla

ALM Partnersilla etätyöpäivä sujuu vaikka hevostilalta käsin etäyhteyden kautta. Tänään on tarkoitus kirjoittaa korkoriskiraporttia paikallispankille kauniiden maisemien inspiroimana. Hyvää työpäivää sinullekin!

Terveisin

.

Nicole Aladin

Analyytikko

ALM Partners

 

Treasuryn järjestelmät ja palvelut

Kesän talousklassikko

Ensimmäinen kosketukseni taloudellisiin kirjoituksiin olivat Pohjalaisen ja Helsingin Sanomien taloussivut 1990-luvulla. Säästäväisenä laihialaisena minut perehdytettiin myös sijoitustoiminnan perusteisiin, lähtien liikkeelle Seppo Saarion osakesijoittamisen klassikkoteoksen kautta. Alun perin lainattu kirja vaihtui vuonna 2000 uudempaan, kun päädyin investoimaan kesätyörahoilla kuvassa näkyvään kuudenteen painokseen, ostohinnan oltua kutakuinkin oikea.

”Kokematon sijoittaja osallistuu nouseville osakemarkkinoille viimeisten joukossa aivan liian myöhään. Hän poistuu niin ikään jälkijoukossa, jolloin laskuvaihe on pitkällä. Kokemattoman sijoittajan tiedot pörssin kiertokulusta ja siihen vaikuttavista tekijöistä ovat vähäiset. Siksi hänen sijoituksensa epäonnistuvat” Seppo Saario, Miten sijoitan pörssiosakkeisiin, kuudes painos, WSOY, 1999.

Klassikkotekstiä lukiessa nousee auttamatta mieleen, millainen on suomalaisen osakemarkkinan trendi tuolta ajalta nykypäivään. Nappasin esiin OMX Helsinki Cap-indeksin, jossa yksittäisen osakkeen painoarvo on rajattu korkeintaan 10 % tasoon indeksin kokonaismarkkina-arvosta. Muistoihin nousee 2000-luvun vaihteen IT-kupla-aika, jossa innokkaan lukiolaisen oli kokemus olla pienillä osakekaupoilla sekä nousun että laskun aikana mukana, onnenkin kautta hieman enemmän nousussa. Muistan silloisilla säästöillä ostamiani osakkeita myyneeni Vaasan Lyseon Lukion välitunnilla, lukion yhteistietokoneelta; toki liian myöhään mutten aivan liian myöhään.

 

ALM_Partners_blogi_talousklassikko_indeksi_OMX

OMX Helsinki Cap-indeksi. Painorajoitettu indeksi, jossa OMX Helsingin yhden osakkeen painoarvo on rajoitettu korkeitaan kymmeneen prosenttiin indeksin kokonaismarkkina-arvosta. Kuvaaja vuoden 1996 alusta heinäkuulle 2017. Lähde: Investing.com

Nykypäivää lähestyttäessä vastaan tulee vastaan finanssikriisiä (2007-2009) edeltänyt nousu ja romahdus. Tuohon aikaan katseeni oli jo enemmän silloisen työnantajan, suomalaisen pankin, strategisissa liikkeissä finanssimarkkinamuutoksissa; eritoten korkosijoituksissa, -suojauksissa ja rahoituksessa. Ja pankkisektorin asioissa katse on pysynyt pääosin myöhemminkin.

Osakekurssit vaikuttavat kehittyneen vuoden 2012 jälkeen hyvin positiivisesti. EKP:n elvyttävällä rahapolitiikalla yleinen korkotaso on painettu erittäin matalaksi, jolloin toisaalta velanottoa on haluttu helpottaa mutta sijoitustuottoja haettaessa osakkeiden houkuttelevuus on lisääntynyt. Sijoitusvuodet ovat olleet hyviä erityisesti niille, jotka ovat olleet osakekurssien nousussa mukana.

Myös Suomen talousluvut ovat kehittyneet aivan viime aikoina positiivisesti. Keväällä/kesällä 2017 tutkimuslaitokset ja pankit ovat nostaneet aiemmin antamiaan kasvuennusteitaan vuosille 2017 ja 2018. Kuluttajat ovat lisänneet luotonottoaan ja yleinen talousluottamus on parantunut. EKP:lta on saatu vihjeitä, että rahapolitiikan elvytystoimia voitaisiin ajan myötä hiljalleen vähentää. Joidenkin korviin on kantautunut myös yksityishenkilöiden innokkuutta sijoittaa osakkeisiin, nyt kun näyttäisi menevän taloudessa vähän paremmin. Kesän klassikkoon kannattanee kuitenkin tutustua, toki kriittisesti arvioiden, mahdollisen kokemattoman sijoittajan kohtalon välttämiseksi.

 

Aaro Mäkelä

varatoimitusjohtaja, ALM Partners Oy

LinkedIn

LBBW – Covered Bond Forum 9.3.2017

LBBW – Covered Bond Forum 9.3.2017 – Tylsyyskin voi olla tavoite

Tylsyyskin voi olla tavoite

Sain kutsun Mainziin LBBW:n 11. Covered Bond Foumiin – sää lennon laskeuduttua oli masentava – sumua ja vettä.  Mainz sinänsä ei ole tylsä, sitä vastoin kuin Frankfurt, mutta lähes 10 asteen lämpötilakaan ei saanut minua lämpenemään.  Siispä iltapalalle lyhyesti verkostoitumaan, saunaan ja nukkumaan.

Aamu valkeni edelleen sumuisena, mutta pilviverhoon oli jo ilmaantunut aukkoja – silti vettä edelleen tihrutti.  Siispä aamu-uinnille, aamupalalle ja ajoissa seminaariin. Vakuudellisten JVK-lainojen (Covered Bonds) markkinat kehittyvät vuosi vuodelta, mutta uudet hieman toisistaan poikkeavat lainsäädännöt tai erilaiset sääntelyn muokkaamat takaisinmaksuehdot eivät tee tuotteesta mielenkiintoista.  Lisäksi pienet erot reittaajien metodologioissa ja luottokelpoisuuksissa eivät juurikaan lisää mielenkiintoa, varsinkaan kun en enää ole sijoittaja.  Varsin suuri osa itse tuotetta koskevista esityksistä ja paneeleista oli näin ollen mielestäni varsin tylsiä.

Ranskan vaalit ovat lisänneet merkittävästi volatiliteettia Ranskan valtionlainojen tuotoissa ja nostaneet lisätuottovaateet Saksan lainoihin nähden ennennäkemättömän korkeiksi.  Sitä vastoin vakuudellisten joukkovelkakirjojen hinnoissa ei ole tapahtunut mitään jännittävää – päinvastoin spreadit ovat pysyneet tylsän tasaisina.  Sekä sijoittajien että liikkeeseenlaskijoiden kannalta tämä vakaus (tylsyys) nähtiin positiivisena – nousevat tuottovaateet kun aiheuttavat JVK-salkun haltijoille tappioita ja hankaloittavat uusia liikkeeseenlaskuja.  Vakuudellisen JVK-lainan siis tuleekin olla tylsä tuote! Tosin tylsyys voi olla ohimenevä ilmiö, varsinkin jos ja kun keskuspankit alkavat rajoittaa ostojaan.  Nykyoloissa EKP:n osto-ohjelma imuroi vakuudellisia JVK-lainoja laareihinsa nopeammin, kuin liikkeeseenlaskijat ehtivät uusia emittoida.

 

 

LBBW Forum

Forumin aiheena käsiteltiin myös Euroopan taloustilannetta ja muutosta poliittisessa ilmapiirissä – olisiko täältä jotakin repäisevää tulossa.  LBBW:n ekonomisti, Dr. Thomas Meissner pohdiskeli Brexitin ja Trumpin politiikan vaikutuksia sekä globaaliin että eurotalouteen.  Saksalainen asenne yleisössä oli kuitenkin tylsän tasainen eikä germaaneja tuntunut pelottavan sen pahemmin Wilders kuin Le Penn.  Samaa ”tylsää” linjaa tahditti kauppakamarin puhuja Mr. Bernard Mattes (American Chambers of Commerce in Germany) antaen kuitenkin johtopäätelmän, että EU first – Germany second.  Saksalle tärkein kauppakumppani on USA ja kuuluminen EU:hun antaa mahdollisiin kauppaneuvotteluihin paljon leveämmät hartiat, kuin Saksalla yksin olisi. Siis Saksassa kaikki hyvin – talous kasvaa tylsän tasaisesti ja populismin nousun uskottiin yleisesti pysähtyvän – ei siis syytä huoleen.  EU:ssa hidas elpyminen jatkunee siis tylsän tasaisena – näin siis näkee ainakin valtaosa saksalaisista.

Lounaan jälkeen oli sää muuttunut totaalisesti – aurinko paistoi ja ilma muistutti kotoista toukokuuta – lämpöasteita reilusti toistakymmentä – ei paha!  Sisään tunkkaiseen kokoustilaan meno tuntui siinä vaiheessa tosin hieman tylsältä.  Keskustelut entisten kollegoiden (ja tulevien potentiaalisten asiakkaiden?) kanssa tauolla olivat myös hyvin antoisia – tylsyys rupesi katoamaan. Tosin paras terävyys alkoi pitkän päivän myötä kadota -kunnes…illan viimeinen key-note esiintyjä trenditutkija Matthias Horx pääsi vauhtiin.  Hän osoitti, kuinka tylsiä me itse olemme ajattelussamme ja havainnoinnissamme loistavin käytännön esimerkein.  Trendien seuraaminen on helppoa, mutta miten havaita poikkeama trendissä tai trendin muuttuminen. Historia ei toista itseään. Minulle tämä selvitti, miksi kaikki ekonomistit ovat aina niin väärässä.  He kun ovat aina keskimääräistä piirun verran positiivisempia tai negatiivisempiä – ja lisäksi piiru on aika pieni mittayksikkö.

Tylsyyden kaipuu iski itseeni todella jo aiemmin iltapäivän aikana, kun Finnair ilmoitti IAU:n klo 15.00 alkavan lakon häiritsevän perjantain paluuta. ”Tarjoamme mahdollisuutta siirtää matkustuspäivää kuluitta perjantailta toiselle päivälle Finnairin lennolla aina 2.4. saakka”.  Kuukausi Saksassa keväisessä säässä – ei tylsää ollenkaan, mutta kun töitäkin pitäisi tehdä.  Muutamaa minuuttia myöhemmin tuli viesti, että lentoa on aikaistettu tunnilla – taas tylsää – joudun heräämään aikaisemmin.  Lentoon lähtö kuitenkin viivästyi ja laskeuduimme Helsinkiin vain hieman ennen klo 15.00.  Koneen ovet pysyivät pitkään suljettuina, jännitys tiivistyi – saammeko nyt viettää useita tunteja koneessa, lakon on luvattu loppuvan klo 19.00.  Sitten kolahti ja ovi putkeen aukeni.  Tyytyväinen tylsyys täytti mieleni astellessani ulos koneesta talvisenkoleaan kotosuomeen.

Jukka Sarkanen

toimitusjohtaja

IFRS 9 kuulumisia Lontoosta

Osallistuin maaliskuussa Lontoossa konferenssiin, jonka aiheena oli pankkien IFRS 9 projektien näkymät, edistyminen ja standardin tulkinnat. Kaksipäiväinen konferenssi alkoi perusbrittiläisessä, kevyesti sateisessa säässä.

 

Konferenssissa pureuduttiin makrotaloudellisten näkymien huomioimiseen odotettujen luottotappioiden (ECL) laskennassa. Ne lisäävät kirjanpitoon uuden ulottuvuuden perinteisen tapahtumien kirjaamisen lisäksi. Toki kirjanpitoon tuodaan jo odotuksia tulevista kassavirroista markkina-arvojen kautta, mutta ECL-laskenta lisää subjektiivisuutta makrotaloudellisten odotusten kautta. Helpoiten perusteltavissa ovat julkisten, tunnettujen toimijoiden laatimat ennusteet makro-odotuksista, mutta sisäisten näkemystenkään käytölle standardi ei sinänsä aseta rajoituksia. Toisaalta suurena haasteena on löytää tilastollinen yhteys minkä tahansa makromuuttujan sekä luottotappioiden todennäköisyyden (PD) välille erityisesti hyvinvointivaltioissa, joissa vahva sosiaaliturva tasoittaa makrataloudellisen iskun voimakkuutta esim. työttömyysturvan kautta. Tämä merkitsee siirtymää ”kovasta tieteestä” lähemmäs taiteilua, jolla standardin vaatimat odotukset saadaan täytettyä.

Makroskenaarioissa sekä monessa muissakin kohdin, joissa pankeille on jätetty runsaasti liikkumavaraa omalle soveltamiselle, tuotiin esiin kysymys: miten IFRS9 perimmäiset tavoitteet eli vertailukelpoisuuden ja läpinäkyvyyden parantaminen voivat toteutua, kun pankit tulkitsevat niitä?

 

Ensimmäisen konferenssipäivän päätteeksi järjestetty cocktailtilaisuus tarjosi erinomaiset puitteet vapaamuotoiseen keskusteluun IFRS9 alueen asiantuntijoiden kanssa. Cocktailien jälkeen ehdimme pyörähtämään vielä kaupungilla ja dokumentoimaan, miltä ”The River Thames” näytti Lontoon keväisessä, pimenevässä illassa.

Siirtyminen ECL tasolle 2

Konferenssissa keskusteltiin, miten mitata saamisen luottoriskin merkittävä kasvu, joka triggeroi saamisen siirtymisen ECL tasolle 2. Edellä mainittu siirtymä on yksi ECL mallin keskeisiä kohtia, koska se useimmiten moninkertaistaa saamisesta tehtävän varauksen määrän siirtämällä laskentahorisontin 12 kuukaudesta eräpäivään asti. Varaus ei aiheuta pysyviä tulosvaikutuksia, jos asiakas lopulta hoitaa saamiseen liittyvät maksut moitteettomasti. ECL:n keskeinen vaikutus on, että varaukset vähentävät suoraan kallista TIER 1 omaa pääomaa heikentäen vakavaraisuutta. ECL mallinnuksen kehittämisen kannustimet ovat siis analogiset sisäisten luottoriskimallien kehittämisen kanssa. Molemmissa on tavoitteena minimoida kalliin oman pääoman määrä suhteessa edulliseen vieraaseen pääomaan. Oman ja vieraan pääoman suhteesta riippuu, paljonko pankki pystyy generoimaan omistajille oman pääoman tuottoa käyttäen hyväksi vieraan pääoman vipuvaikutusta.

Standardi itsessään antaa melko vapaat kädet tulkintaan olettaessaan, että luottoriski on kasvanut merkittävästi, kun lainanhoitomaksut ovat 30 päivää myöhässä. Toisena suuntaviivana on, että luottoriskin kasvun taustalla on luottotappion todennäköisyyden kasvu eikä niinkään odotetun luottotappion määrällinen kasvu. Tämä ohjeistus johdattaa helposti siihen, että luottoriskiä mitataan vain luottotappioiden todennäköisyyksillä. Avoimeksi ja tulkinnanvaraiseksi jää kuitenkin, kuinka suuri luottotappion todennäköisyyden kasvu tarkoittaa luottoriskin merkittävää kasvua. Näin ollen todennäköisyyksien kalibroinnilla on merkittävä vaikutus saamisten ponnahtamiseen ECL:n tasolle 2. Lisätäkseen kitkaa tason 1 ja 2 välille monet pankit ovat lisänneet prosessiin kvantitatiivisen lisäksi laadullista arviointia erityisesti kooltaan suurien mutta määrällisesti vähäisempien saamisten osalta.

IFRS 9:n kolmas osa-alue: suojauslaskenta

IFRS 9:n kolmannen osa-alueen eli suojauslaskennan osalta nähtiin konferenssin lopuksi ainoastaan yksi esitys johtuen siitä, että ko. alueesta ei ole juurikaan pankkisektorille relevanttia uutta tietoa IASB:n vuonna 2014 julkaiseman työpaperin Accounting for Dynamic Risk Management: a Portfolio Revaluation Approach to Macro Hedging jälkeen. Makrosuojauslaskennan tidetään herättävän niin paljon erilaisia näkemyksiä, että se eriytettiin muusta IFRS 9 kokonaisuudesta, jotta se ei hidasta muun osan valmistumista. Eriytettynä kokonaisuutena asian edistäminen vaikuttaa jääneen täysin kiireellisempien jalkoihin. Useimmat konferenssin osallistujat näkivät IFRS 9 suojauslaskennan hyödyt, kuten 80 – 125 %:n tehokkuusrajan poistumisen, liian vähäisiksi oikeuttamaan vapaaehtoisen suojauslaskentaan siirtymisen. Näin ollen he aikoivat hyödyntää mahdollisuutta jatkaa suojauslaskentaa käyttäen IAS 39 mallia vuoden 2017 loppuun asti ja mahdollisesti sen jälkeenkin.

Mika Mattila

Työskentely analyytikkona ALM Partners

Työskentely ALM Partnersilla analyytikkona: Ollin blogi

Työskentely ALM Partnersilla analyytikkona: Ollin blogi

Hain syksyllä 2016 ALM Partnersille Analyytikko Traineeksi, koska pankkien likviditeetti-, rahoitus- ja korkoriskien analysointi on mielestäni erittäin haastava, tärkeä ja kiehtova aihe. Kiehtovan tästä erityisesti tekee se, että yllämainittujen riskien hallinta on pankin kilpailukyvyn keskiössä. Pankin ei suinkaan tule karttaa kaikkia riskejä, vaan tämän tulee pyrkiä valitsemaan sellaisia riskejä, joilla se voi tuottaa omistajilleen lisäarvoa. Riskitöntä pankkia ei ole olemassakaan, sillä tällainen pankki olisi omistajille ja yhteiskunnalle liian kallis ja tehoton (esim. hidastunut talouskehitys). Toisaalta, kuten finanssikriisit jatkuvasti osoittavat mitä liikaa riskiä ottaville pankeille helposti ajan mittaan käy, niin alalla pidempiaikainen menestyminen vaatii tasapainottelua näiden kahden ääripään välillä. Tämä on haastava, mutta mielestäni erityisen mielenkiintoinen ongelma.

Valmistuin kauppatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta*  joulukuussa 2016 pääaineenani markkinointi (ollessani sosioekonomianalyytikkotraineena Euroopan komissiossa, Brysselissä, esimieheni puoliksi vitsaili, että jos joku ekonomi kysyy, niin pääaineesi on bisnes – Aika yleinen näkemys markkinoinnista vaikkakin itse koen, että markkinoinnin opinnot tukevat rahoitusalaa jopa yllättävänkin hyvin). En kuitenkaan ole tässä pelkästään näiden opintojen takia, vaan yliopisto-opiskelun ohella olen lukenut paljon rahoitusta eri ammattitutkintojen kautta. Tällä hetkellä olen esimerkiksi valmistautumassa yhdysvaltalaisiin CFA:n (Chartered Financial Analyst) ja FRM:n (Financial Risk Manager) viimeisiin ammattitutkintotentteihin.

Olen siitä erityisen kiitollinen, että nautin aidosti rahoitusalan opiskelusta ja työnteosta.  Olen parhaimmillani, kun kalenterini on sopivasti pullollaan uusia haasteita. Näitä olenkin ilokseni saanut paljon ollessani ALM Partnersilla. Ensimmäisen kuukauden aikana olen muun muassa tehnyt pankeille korkoriskianalyysejä ja likviditeettiraportteja, sekä päässyt mukaan luottoriskimallinnusprojektiin, jossa mallinnetaan eri arvopapereiden luottoriskien arvot. Työporukka ALM Partnersilla on nuorehko, mutta erittäin asiantunteva. Ilmapiiri on ihanteellinen: töitä tehdään vakavasti, mutta kuitenkin sopivassa määrin pilke silmäkulmassa.

Odotan trainee-jaksoltani mahdollisimman paljon haasteita ja asioiden oppimisen kautta vastuuta. Koen, että rahoitusriskien hallinta on erittäin tärkeä ala, jonka tärkeys, lainsäädännön kehityksen tukemana, kasvaa tulevaisuudessa entisestään. Tämän alan tietämystä esimerkiksi arvostetaan entistä enemmän pankin johtoportaan asemissa. Olen siis hyvin kiitollinen ja onnekas, että sain näin ainutlaatuisen mahdollisuuden – mahdollisuuden, jota en aio hukata.

*Pro gradu -tutkielman kirjoitin lyhyenajan myynnin ennustamisesta, jonka empiriaosuudessa ennustin Nokian Renkaat Oyj:n rengasmyyntiä Yhdysvalloissa. Työ sai arvosanan erinomainen ja löytyy Tampereen yliopiston sivuilta. Pääset tutustumaan työhön tästä.

 

Olli Mononen

Analyytikko & konsultti, ALM Partners

Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa, ALM Partners yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close